23.8.2015

Ihana kamala safka- juttua vääränlaisesta suhteesta syömiseen ja liikuntaan

Tässä ollaan amiksen tokalla 2012. Painoa hieman alle 80 kiloa.
Mun suhde ruokaan on ollut jo pitkän aikaa ongelmallinen. Ongelmat alko jo ala-asteella, kun aloin reagoimaan kotona olevaan huonoon ilmapiiriin ja koulukiusaamiseen. Lopetin syömisen lähes kokonaan. Jos vanhemmat ei olleet kotona kun aamulla heräsin, en syöny aamupalaa. Jos ne oli, livautin aamupalan salaa roskiin piilottaen ne vähäsen muiden biojätteiden alle, tai kävin tyhjentämässä suuni vessanpönttöön. Koulussa otin lounaan koska oli pakko, mutta en syönyt. Koulusta kotiin päästessä en ottanut välipalaa. Päivällisellä söin mahdollisimman vähän, koska vanhemmat oli paikalla. Ja loput meni taas roskiin, tai nousin useita kertoja aterian aikana ”käymään vessassa”.

Kuukautta myöhemmin otettu kuva, painoa vähän yli 80 kiloa.
Samalla aloin liikkua kamalasti. Ulkona juoksentelin paljon, kävin kävelemässä, nukkumaan mentyäni tein sängyssä vatsalihaksia… Painon putoamisen määrää en muista, mutta se oli ihan liian iso määrä niin lyhyessä ajassa, kasvavassa iässä olevalle nuorelle naisen alulle. Muistan tolta ajalta vaan sen, kuinka maikka nolas mut eskarilaisten edessä yrittämällä syöttää mua. Äidin reaktio laihtumiseen ja syömiseen oli, että ”jos et ala syömään ni sut on kohta pakko viiä lääkäriin tiputukseen.”, se oli loppuviimein se keino millä aloin vähitellen taas syömään vaikka pahaa tekikin- mulla oli paha lääkäri- ja neulakammo.

Vuoden lopulla 2012 otettu kuva, painoa 93 kiloa.
En muista että meil olis ollu minkäänlaisia lauantaikarkkipäiviä tms, vaan että yleensä saatiin herkkuja sitten isovanhemmilla. Jossain vaiheessa hommat alko mennä niin, että kun sain vähänkin rahaa, se kaikki meni karkkiin ja muihin herkkuihin. En osannu säännöstellä ollenkaan. Liikunnan into laantu, mitä nyt äidin mukana saatoin käydä koiraa lenkittämässä tai kavereiden kanssa olla ulkona, mut mitään ylimäärästä en enää tehny. 

Koulukavereiden kommentit lihavuudesta ei auttanu asiaa, ja se on muokannu mun omakuvaa tosi paljon. En tiedä ikävämpää tunnetta, kuin sen kun näät ittes peilistä monta kymmentä kiloa painavampana mitä oikeesti oot ja sun päässäs kaikuu päivän aikana kuullut haukkumat, kuten ”älä istu siin eessä, kun sun takaa ei nää taululle.”. Paitsi nyt. Kun musta on oikeesti tullu sen kokonen, millasena itteni sillon NORMIpainosena yläasteikäsenä näin.

Maisalla ikää vähän yli 2 kk, painoa mulla 98 kiloa.
Tulee aikoja, jolloin mun on tosi helppo kieltäytyä makeesta ja suolasesta. Ja sitten tulee näitä tän viikonlopun tapasia romahtamisia. Kun en haluu liikkua sohvalta mihinkään, ja haluun vaan mättää itteeni kaikkea mun terveydelle ja kropalle pahaa, vaikka tiiän morkkiksen iskevän viimeistään seuraavana aamuna pahan päänsäryn muodossa. 
Tänään lauantaina oon vetäny naamaani pelkästään herkkuja. 
Vaikkakin paljon vähemmän, kuin yleensä kun tää fiilis tulee. Mahdutin väliin peräti lounaan, kun ennen oisin vetäny lounaan sijasta sipsiä tai jotain muuta ihan älytöntä. Tänään oon syöny puolikkaan pussillisen kaurakeksejä, suklaalevyn ja ainakin viis köyhää ritaria hirveellä määrällä hilloa ja kermavaahtoa. Vettä en oo juonu ollenkaan, kahvia pari kupillista ja sitten illalla yhden sidukan. Kuulostaa tosi painonpudotusta edistävältä, eikö?

Tässä tilanne viime kuussa, meidän tupareissa.
 Painoa 113 kiloa.
Ihmisille, jotka painonpudotuksesta mainittaessa kysyy, et voinko mä muka syyä kahvipullaa ja muita herkkuja, oon vaan selittäny et mä sallin itelleni sen yhden päivän viikossa herkkujen syöntiä. Koska jos mä kiellän iteltäni kaiken hyvän, jossain vaiheessa tulee paha repsahdus, ja sitten sille syömiselle ei tuu loppua. En oo enää varma, oonko ollu oikeessa. 
Oon tällä viikolla pitkin viikkoa syöny millon mitäkin hyvää millon milläkin tekosyyllä; ” no me mennään tonne ja tonne kahville, täytyyhän nyt kahvipullat viiä mukana”, ” se ja se on tulos tänää tai huomen ehkä kahville, ostan kaiken varuiks”… Yeah, right. 

Niinpä päätin nyt kokeilla sitten sitä päinvastaista. Pistän herkut pannaan. En kanna enää minnekään kahvipullaa mukana, ja jos haluun kahvin kanssa jotain, vien hedelmän mukanani. En enää jaksa kieriskellä itsesäälissä menneisyyden asioiden takia, vaan haluun alottaa tähtäämään siihen terveelliseen huomiseen. 
Perheen yhteiseen tulevaisuuteen, jossa mullakin on aktiivinen osani tän nykyisen pienestäkin liikkeestä hengästyvän tyypin sijaan.

Ja nyt perjantaina, painao 110 kiloa.
Netin ihmeellisen maailman mukaan toiminnan vakiintumiseen tavaksi menee noin pari kuukautta, joten maanantaina alkaa mun kolmen kuukauden kieltäytyminen makeasta. Aion sallia itelleni vaan hedelmät, ja kun kolme kuukautta on menny, ni kokeilen niin, että valkkaan kuukaudelle yhden päivän, jolloin saan ottaa jotain pientä makeaa, mut hallitusti. Ei siis kokonaista pullapitkoa tai karkkipussia. Aika näyttää, miten menee, mutta oon valmis tekemään tän, jos tää sen ”lakon” vaatii.

Nyt kun sain tän kirjotettua, on olo hieman kevyempi. En nää herkkulakkoa enää niin ahdistavana. Alussa kirjottamisen aikana tunteiden mylläyksen aiheuttama tärinä on hälvenny. Kuulokkeissa pauhaa joku rentouttavan musiikin soittolista. Hyväksykää itsenne ja läheisenne, ja mielellään ne ulkopuolisetkin, sellasina kun ne on <3 Hyvää yötä,


Jenna.





3 kommenttia:

  1. Ei saa olla liian jyrkkä :) jos tekee mieli pitää pientä herkku iltaa niin rääkkää itteää vaikka sit enempi edellisenä päivänä! Suosittelen jos makeen himo iskee niin ostaa jonku protsku patukan, niissä on niin paljon pureskeltavaa ja pitkäks aikaa sellanen kalvo suuhun et olis vetäny 5 levyy suklaata, eikä enään tee mieli tosiaankaan lisää :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä! Itse olen laihduttanut yli 30 kg. Suosittelen fitfarmia!

    VastaaPoista
  3. Pidä tuosta uudesta ajatuksesta kiinni! Ei tartte herkuista kokonaan luopua kun rajoittaa vaan niiden syömistä. Juurikin se yksi "herkku" juttu vaikka kerran 3 vkossa. Muuten kaikkea muuta terveellistä hyvää kuten marjoja ja hedelmiä. Ja ruokana puhdasta ja ravintorikasta perus ruokaa. Paljon vihanneksia ja salaattia. Pieniä annoksia 4-5 kertaa päivässä niin pysyy aineenvaihdunta käynnissä. Kaikki liikunta on tietenkin hyväksi ja edesautaa paljon mutta ruokavalio on painonpudotuksessa se kaikista tärkein asia.
    Uskot itsees ja pidät motivaation yllä niin kyllä tapahtuu. Muistutat itseesi joka kerta kun haluat herkkuja, että pääsetkö sillä eteenpäin sinne minne haluat mennä? Muutosten myötä motivaatio ja selkäranka kasvaa. Paljon zemppiä elämäntapamuutokseen!
    Terkuin yksi PT stadista. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)